Uutiset




  Uutiset


Korikobrat avasi pistetilinsä

19.10.2009


Korikobrien miesten I-divisioonan ensimmäisessä kotiottelussa kotijoukkue kaatoi Keravan Energia Teamin 84-71 (21-14,24-18,18-16,21-23). Keravan Energia Team nousi viimekaudella divariin sijoittumalla karsinnoissa 2. Kerava on myös vahvistanut rivejään, kun joukkueeseen on siirtynyt pelaajia helsingin seudun muista joukkueista. Keravan joukkueessa pelaa kaksi ulkomaalaista pelaajaa Brian Egwuatu ja Arsene Towa, joka on kuitenkin edustanut Keravaa jo II-divisioonassakin. I-kierroksella Kerava hävisi vain 2 pisteellä sarjan ennakkosuosikiksi nousseelle JKS:lle
Jussi Turja aloitti kobrien koritehtailun kahdella onnistuneella kolmosella siirtäen kobrat 6-2 johtoon. Ottelun ensimmäiset 5 minuuttia pelattiin tasaisesti kunnes, Nash, McMillion ja Haynes saivat ison vaihteen silmään ja kobrat karkasi 20-8 johtoon. Kobrat sortui taas liian hyvän alun jälkeiseen lepsuiluun ja kerava vei seuraavan 4 minuuttisen 6-16 ja tilanteeksi 26-24 lähinnä Roni Raskusen ja Stefan Beatovicin koreilla. Toisen jakson loppuun nähtiin Bryant Nashia parhaimmillaan, joka yhdessä Givi Bakradzen kanssa siivitti kobrat 13 pisteen taukojohtoon. 3. ja 4. jakso pelattiin kobrien viedessä peliä koko ajan. Suurimmillaan ero oli n. 4 minuuttia ennen loppua tilanteessa 75-54.
Kerava taisteli kovalla sykkeellä pelin loppuun asti kobrien jo hieman himmatessa ja kavensi eron 13 pisteeseen.
Ottelussa oli jo paljon hyvää ja 4 pelaajan yltäminen kaksinumeroisille pisteille oli joukkueen kannalta hieno asia.
Bryant Nash onnistui nyt erinomaisesti myös hyökkäyspäässä tehden vain 25 minuutissa 13 pistettä repien 19 levypalloa, 3 riistoa ja 2 torjuntaa.
Kobrilla näytillä ollut Antonio McMillion vakuutti juuri sellaisena pelaajana mitä joukkue tarvitsee. Korin alta kovia koreja hyvää levypallopelaamista ja taistelua. Antonion kanssa katsotaan vielä muutama peli ennen lopullisen sopimuksen solmimista. Rob Haynes oli totutusti kobrien paras pistemies hyvillä prosenteilla. Givi Bakradzen paluu kokoonpanoon toi hyvää energiaa ja antoi lisää mahdollisuuksia. Jussi Turjan ei tarvinnut pelata pointtina koko aikaa ja se toi selkeää lisätehoa kobrien heittovoimaan Jussin säkittäessä kolmoset 3/5. Kim Sivén, Ville Turja ja Jovan Teodorovic pelasivat perusvarmaa peliä, mutta kaikkien kolmen hyökkäysteho tulisi saada harjoituksissa vallitsevalle tasolle. Luonnollisesti kestää jonkin aikaa, ennen kuin 5 uuden pelaajan kanssa joukkuepeli sujuu viimevuotiseen malliin. Kokonaisuudessaan hyvä taistelu koko joukkueelta.
Pisteet/levyt: Givi Bakradze 8/2, Antti Keski-Koukkari 0/0, Bryant Nash 13/19, Jussi Turja 12/1, Kim Sivén 6/3, Rob Haynes 20/3, Jovan Teodorovic 2/3, Ville Turja 4/2, Antonio McMillion 18/11.
Täydelliset tilastot basket.fi

Ensi viikonloppuna on luvassa tuplakierros, kun lauantaina on vierasottelu Äänekoskella Huimaa vastaan ja sunnuntaina kotiottelu Helsinkiläistä Wartti-Baskettia vastaan. Viikon aikana katsotaan vahvistustilannetta pukeeko Kyle Swanston kobra-asun päälleen ja minkälaisella kokoonpanolla peleihin lähdetään. I-divisioonassahan ei ole mitään erillisiä sopimuksia peluuttamisen suhteen.


  Takaisin
 
 


 
 
powered by WolfUpper CMS v2.0 | Login